Työtapani

01.04.2021

Oli kyseessä sitten yksilö tai yhteisö, pyrin aina vaikuttavaan työhön.

Eräs tärkeimmistä arvoistani on tehdä työni hyvin. Minulle se tarkoittaa sitä, että haluan kuulla asiakkaan tarpeen ja toiveen työni pohjaksi, ja että asiakas saa rahoilleen myös vastinetta. En tosin lupaa aina vastata tähän siten kuin toivottaisiin (yksilöasiakkaiden kohdalla en lupaa poistaa ahdistusta, koska se kuuluu elämään tai yhteisöjen osalta en lupaa asioiden paranevan ilman mahdollisen johdon ja esimiesten tukea sekä koko työyhteisön sitoutumista tavoitteisiin). Pikemmin käyn dialogia, jossa voi syntyä uusia oivalluksia ja ymmärrystä. Kouluttaudun jatkuvasti ja otan selvää, jos jotain en vielä tiedä. Ja niin - osaan tunnustaa, että on kyllä paljon, mitä en vielä tiedä. Läsnäolon ja kuuntelun taidot vievät jo pitkälle, kuten myös asiakkaiden oman viisauden lähteelle pysähtyminen. Pyrin ottamaan etäisyyttä tilanteisiin, joihin ihminen tai yhteisö on itse jäänyt kiinni, ja katselemaan niitä uusin, tuorein silmin.  Toivottaessa ohjausta, kanssakulkijaa tai kannustajaa, ole yhteydessä.