Kirjoituksia

Kevään myötä herään eloon uudella tavalla. Nuppu aukeaa kuin kirsikankukalla. Aurinko lataa akkujani ja haluan päästää energiani valloilleen.

Monen toimistotyöläisen arki mullistui Koronan myötä. Etätyö, johon aiemmin on saatettu suhtautua työpaikalla nihkeästi, oli yht'äkkiä suositeltu työnteon muoto koko valtakunnassa niissä töissä, joihin se vain mitenkään soveltui. Myös edustamani sote-ala otti digiloikan, vaikka läsnäpalvelujakin vielä sai ja saa.

Viime kesänä muutimme uuteen kotiin, jossa on pihalla tilaa vaikkapa kotitarveviljelyyn. Tänä vuonna olen ensimmäistä kertaa kylvänyt siemeniä multaan. Hurahdin välittömästi. On vaikea olla käymättä jatkuvasti tuijottamassa, onko uutta vihreää pukannut mullan uumenista. Mielessä pyörii, mitä seuraavaksi voisi istuttaa (mitä kaikkea voikaan...

Pääsiäisen jälkimainingeissa jäin mökille tekemään etätöitä. Mietin, että etätyöajassa on haasteiden lisäksi myös puolensa. Aamun tapaaminen jäi yllättäen lyhyemmäksi ja ulkona oli kaunis auringonpaiste. Lähdin siis viettämään ylimääräistä aikaa läheiselle kalliolle, jossa kivellä istuen hengittelin hetken itseeni tuulta ja aurinkoa sekä...

Ystäväni pyysi minua kirjoittamaan itsestäni tekstin hänen "unelma itsestä" - verkkosivustolleen. Tästä tuli lyhyt tarina pätkästä omaa matkaani, jonka haluan jakaa myös tänne omille nettisivuilleni. Otsikot ovat ystäväni käsialaa (mitä nyt pääotsikkoa jatkoin), muu teksti omaani:

Työtapani

01.04.2021

Oli kyseessä sitten yksilö tai yhteisö, pyrin aina vaikuttavaan työhön.